Miten tunteemme vaikuttavat vuorovaikutukseen hevosen kanssa?
Miksi hevonen saa meidät raivostumaan ja riemastumaan?
Miten tunnistaa ja hyväksyä vaikeat tunteet – ja miksi?
Miten käyttää tunteita työkaluina?
Tunnekasvatus talliympäristössä, sen hyödyt ja haasteet
Vision järjestää huhtikuussa (19.4.2020 klo 16) tunneluennon Porvoossa, Pääskytien koululla.
Kun käsittelemme hevosta, olemme sen kanssa kahdensuuntaisessa vuorovaikutuksessa ja tunteemme saattavat vaikuttaa tähän vuorovaikutukseen hyvinkin voimakkaasti.
Esimerkiksi ratsastuspelko on usein aihe, joka sivuutetaan tai jopa kielletään. Pelon sekä muidenkin vaikeiden tunteiden tunnistaminen ja käsitteleminen on kuitenkin huomattavan tärkeää hevosharrastuksessa. Se parantaa muun muassa hevosen ja ihmisen vuorovaikutusta ja hyvinvointia sekä antaa työkaluja ammattilaisille, jotka toimivat hevosten ja ihmisten parissa sekä vähentää hevosten kanssa tapahtuvia vaaratilanteita.
Katariina Alongi on FM, liikunnanohjaaja, elämäntaidonvalmentaja ja kirjailija. Lisäksi hän on valmentanut istuntalähtöistä ratsastusta jo kaksikymmentä vuotta ympäri maailmaa. Katariina tuo ratsastustapahtumaan tietämystä useista eri urheilulajeista: liikunnanohjaajantutkinto sekä yli kolmenkymmenen vuoden urheiluvalmennuskokemus antavat vankan liikunnallisen pohjan hänen opetukselleen. Tämän lisäksi hän on opiskellut syvällisesti mm. eläinkommunikaatiota, Epona tunnetaitovalmennusta, elämäntaitovalmennusta sekä Enneagrammi-persoonallisuusteoriaa.
Katariinan valmennusfilosofian mukaan hevosharrastuksessa on kolme yhtä tärkeää osa-aluetta; tekniikka, tietoisuus ja tunne. Oman tunnetilan tunnistaminen ja hyväksyminen, hevosen avoin kuunteleminen sekä kunnioittava asenne lajien välisessä kommunikoinnissa ovat Katariinalle tärkeitä asioita.
Tervetuloa!
Luennon pitää hevosihmisten tunnemaailmaan perehtynyt ratsastus- urheilu- ja elämäntaidonvalmentaja Coaching with Connectionin Katariina Alongi. Luento käsittelee tunteiden ja niiden tunnistamisen merkityksestä hevosharrastuksessa sekä kaikessa vuorovaikutuksessa hevosten kanssa.
Luennon hinta on 30e (Ratsastusseura Vision ry:n jäsenet 25e), joka maksetaan joko etukäteen seuran tilille (FI8783126710172407) tai paikan päällä käteisellä tai kortilla.
Ennakkoilmoittautuminen luennolle sähköpostilla info@ratsastusseuravision.fi viimeistään 12.4.2020 mennessä, osallistujamäärä on rajattu.
Paikalla toimii buffa, jossa tarjolla juomista sekä pientä purtavaa ennen luennon alkua ja väliajalla. Meillä käy kortti!
Luennon järjestää Ratsastusseura Vision ry.